Maroma

Maroma aloitti toimintansa 24. joulukuuta 1976 vaatimattomin varoin, mutta selkeällä päämäärällä. Loistavien tuoksutuotteiden valmistamisen lisäksi heille on aina ollut ensisijaisen tärkeää työskennellä Aurovillen hyväksi. Auroville on Etelä-Intiassa lähellä Pondicherryä sijaitseva kyläyhteisö, joka koostuu yli kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta. Lähes 40 vuotta sitten perustetun kyläyhteisön päämääränä on ymmärtää todellinen ihmisten yhtenäisyys. Haasteita on ollut monia, kuten uusien tiedostavien ja soveliaiden ratkaisujen löytäminen niin sosiologian, ympäristön, energian, ekologian, taiteen, arkkitehtuurin ja koulutuksen kuin kaupankin aloilla.

Maroma aloitti tuotantonsa alkuperäisillä Auroville -suitsukkeilla, Encens d' Auroville -linjalla. Nykyään Maroma on vastuullinen valmistaja, joka on luonut hienon, korkealaatuisten aromaattisten tuotteiden valikoiman, johon kuuluu mm. parfyymeja, käsinkoristeltuja kynttilöitä, suitsukkeita, tuoksupussukoita ja ainutlaatuinen aromaterapia -linja. Maroman tuotteita myydään jo yli 25 maassa ympäri maailman.

32 vuoden kokemus kulminoituu taitoon tehdä täydellisen tasapainoisia tuoksuja. Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Maroman toimintatapoja:

Työntekijöinä on vain aikuisia, enimmäkseen naisia paikallisista kylistä. Tavoitteisiin sisältyy mm. puhdas ja mukava työympäristö, terveydenhuoltopalveluja, hygieniaohjelmia, säästösuunnittelua ja ravitsevaa ruokaa. 45 % Maroman voitoista sijoitetaan Aurovillen ja sen lähikylien kehitykseen.
     
Maroman tuotteille myönnetyt sertifikaatit:

  • WFTO (world fair trade organization)
  • FTFI (fair trade forum of india)
  • IFRA (International fragrance association)

Aurovillen kotisivut löytyvät täältä.

amber

Amber kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
4.50 €

Amber gold 10 kpl

Amber gold - Meripihka

Kartiosuitsukkeet ovat tunnettuja pienestä koostaan. Näihin käsintehtyihin tetraedrin muotoisiin suitsukkeisiin on käytetty enemmän luonnollisia tuoksuöljyjä kuin suitsuketikkuihin, eikä niissä ole bambutikkua sisällä. Paloaika noin 25 minuuttia.

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
2.90 €

Amber irtosuitsuke

HUOM!

Tuote on tilapäisesti loppunut varastostamme. Uusi varastolisäys näillä näkymin Toukokuussa 2018.

1kpl maroman Amber tuoksua. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa tutustua maroman laadukkaisiin suitsuketuoksuihin! Myymme nyt irtokappaleina maroman suitsukkeita joten jos olet pelännyt että et pidäkään kyseisestä tuoksusta ei tässä tule takkiin. Irtokappale on erinomainen tapa vertailla tuoksuja ja löytää omat suitsukesuosikit.

Amber kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
0.50 €
(Ei varastossa)

Cedarwood

Cedarwood kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Cedarwood irtosuitsuke

1kpl maroman cedarwood tuoksua. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa tutustua maroman laadukkaisiin suitsuketuoksuihin! Myymme nyt irtokappaleina maroman suitsukkeita joten jos olet pelännyt että et pidäkään kyseisestä tuoksusta ei tässä tule takkiin. Irtokappale on erinomainen tapa vertailla tuoksuja ja löytää omat suitsukesuosikit.

Cedarwood kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
0.50 €

Cinnamon

Cinnamon kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Cinnamon irtosuitsuke

1kpl maroman cinnamon (kaneli) tuoksua. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa tutustua maroman laadukkaisiin suitsuketuoksuihin! Myymme nyt irtokappaleina maroman suitsukkeita joten jos olet pelännyt että et pidäkään kyseisestä tuoksusta ei tässä tule takkiin. Irtokappale on erinomainen tapa vertailla tuoksuja ja löytää omat suitsukesuosikit.

Cinnamon kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
0.50 €

Clear Thoughts - Selkeät ajatukset

Clear thoughts aromaterapiasuitsukkeet sisältävät mm. basilikan, patsulin, appelsiinin lehtien, neilikan, rosmariinin, mirhan ja muskottipähkinän luonnollisia tuoksuöljyjä. Selvittää ja selkeyttää mieltä. Terävöittää muistia ja auttaa keskittämään ajatuksia.

Yksi suitsuke painaa noin 2 grammaa ja palaa noin 30 minuuttia.

Terapeuttiset Maroma Spa tuoksut saavuttavat tunteikkaan sekoituksen monista öljyistä. Tutkimus on osoittanut, että vähintään kymmenen luonnollisen öljyn ja pihkan sekoitus tuottaa täyteläisen aromaterapian. Nämä tuoksusekoitukset ovat rakenteeltaan hienojen parfyymien kaltaisia, joten niiden terapeuttinen vaikutus on loistelias.

Tuote lisätty
4.50 €

Cones d'Auroville tutustumispakkaus

Kokosimme näppärän tutustumispaketin intialaisen maroman kartion muotoisista suitsukkeista (tetraedri).

Pakkaus sisältää irtonaisena yhden suitsukkeen jokaisesta valikoimassamme olevasta Cones d'Auroville sarjan suitsukkeesta. Tämä paketti on ehdottomasti tilaamisen arvoinen oman suosikkien löytymisen kannalta! Mikäli et ole koskaan tutustunut Cones d'Auroville -sarjaan on tässä nyt edullinen ja hyvä tapa tutustua.

Pakkaukseen sisältyy seuraavat tuoksut:

Amber gold - Meripihka - 1 kpl
Desert dunes - aavikon dyynit - 1 kpl
Lemongrass - sitruunaruoho - 1 kpl
Myrrh - mirha - 1 kpl
Oceans - meret - 1kpl
Orange Cinnamon - Kaneli-Appelsiini - 1kpl
Patchouli - Patsuli - 1 kpl

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
3.50 €

Desert dunes 10 kpl

Desert dunes - aavikon dyynit

Kartiosuitsukkeet ovat tunnettuja pienestä koostaan. Näihin käsintehtyihin tetraedrin muotoisiin suitsukkeisiin on käytetty enemmän luonnollisia tuoksuöljyjä kuin suitsuketikkuihin, eikä niissä ole bambutikkua sisällä. Paloaika noin 25 minuuttia.

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
2.90 €
-20% Encens d'Auroville Limited edition kartiosuitsukkeet

Encens d'Auroville Limited edition kartiosuitsukkeet

Cones d'Auroville sarjan rajoitetun painoksen suitsukkeet ovat ainutlaatuisia ja kukin valinta sekä miellyttää että lumoaa. Luo rauhallinen ja innoittava ympäristö näiden luonnonmukaisten eteeristen öljyjen avulla tuotettujen rikkaiden tuoksujen avulla.

Limited edition sarjan suitsukkeet valmistetaan tietoisesti pienissä erissä.  Ilman bambutikkua valmistetut tetraedrin muotoiset suitsukkeet ovat sekoitus santelipuujauhetta ja pihkasta valmistettua hartsia ja mukaan on sekoitettu maroman ihania hajusteita (100% luonnollisia eteerisiä öljyjä). Suitsukkeiden valmistamisessa ei ole käytetty kemikaaleja, vaan ne ovat täysin kasviperäisiä. Kaikki Maroman tuotteet ovat reilun kaupan tuotteita.

Sarjasta on valittavissa kolme erilaista pakettia, joissa kussakin paketissa on viittä eri tuoksua - Kaksi kartiota per tuoksu (yhteensä 10 tetraedria) sekä keraaminen maroman suitsukepidike.

Valittavissa ovat kokoelmat ovat:

Exotic (Eksoottinen kokoelma): sisältää Myskin, kanelin, frankinsenssin, Santelipuun ja vetiveriaheinän sekä sitruunaverbenan (Lemon Verbena: sekoitustuoksu sitruunaa, limeä ja sitruunaruohoa) tuoksuisia suitsuketikkuja.

Regresh (Virkistävä kokoelma): sisältää ruusun, mirhan, santelipuun , patsulin ja Kaneliappelsiinin tuoksuisia suitsuketikkuja.

Garden (puutarha kokoelma): sisältää unikon kukinnon, vaniljan, Meren (Oceans: sekoitustuoksu ruusupuuta, kurjenpolvea ja mausteneilikkaa sekä eteerisiä öljyjä), jasmiinin ja laventelelin tuoksuisia suitsuketikkuja.

Saatavilla on myös tutustumispakkaus edullisemmalla hinnalla!

Alennushinta voimassa 31.8.2018 saakka.

Tuote lisätty
4.99 €
3.99 €
-20% Encens d'Auroville Limited edition tikkusuitsukkeet

Encens d'Auroville Limited edition tikkusuitsukkeet

Encens d'Auroville sarjan rajoitetun painoksen suitsukkeet ovat ainutlaatuisia ja kukin valinta sekä miellyttää että lumoaa. Luo rauhallinen ja innoittava ympäristö näiden luonnonmukaisten eteeristen öljyjen avulla tuotettujen rikkaiden tuoksujen avulla.

Limited edition sarjan suitsukkeet valmistetaan tietoisesti pienissä erissä. Bambu-tikku kääritään ensin santelipuujauheeseen ja pihkasta valmistettuun hartsiin. Tämän jälkeen tikut uutetaan maroman ihaniin hajusteisiin (100% luonnollisia eteerisiä öljyjä). Suitsukkeiden valmistamisessa ei ole käytetty kemikaaleja, vaan ne ovat täysin kasviperäisiä. Kaikki Maroman tuotteet ovat reilun kaupan tuotteita.

Sarjasta on valittavissa kolme erilaista pakettia, joissa kussakin paketissa on kuutta eri tuoksua - Kolme tikkua per tuoksu (yhteensä 18 suitsuketikkua) sekä keraaminen maroman suitsukepidike.

Valittavissa ovat kokoelmat ovat:

Exotic (Eksoottinen kokoelma): sisältää Myskin, vihreän teen, kanelin, frankinsenssin, Santelipuun ja vetiveriaheinän sekä sitruunaverbenan (Lemon Verbena: sekoitustuoksu sitruunaa, limeä ja sitruunaruohoa) tuoksuisia suitsuketikkuja.

Regresh (Virkistävä kokoelma): sisältää ruusun, Lootuksen kukinnon, mirhan, santelipuun , patsulin ja Kaneliappelsiinin tuoksuisia suitsuketikkuja.

Garden (puutarha kokoelma): sisältää unikon kukinnon, vaniljan, Meren (Oceans: sekoitustuoksu ruusupuuta, kurjenpolvea ja mausteneilikkaa sekä eteerisiä öljyjä), jasmiinin, laventelelin sekä lumimyskin (snow musk: sekoitustuoksu Nerolia (appelsiininkukkaa), kurjenpolvea ja laventelia sekä eteerisiä öljyjä) tuoksuisia suitsuketikkuja.

Saatavilla on myös tutustumispakkaus edullisemmalla hinnalla!

Alennushinta voimassa 31.8.2018 saakka.

Tuote lisätty
7.90 €
6.32 €

Frankincence

Frankincence kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
4.50 €

Frankincence & myrrh

Frankincence & myrrh kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Frankincence & myrrh irtosuitsuke

1kpl maroman Frankincence & Myrrh tuoksua. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa tutustua maroman laadukkaisiin suitsuketuoksuihin! Myymme nyt irtokappaleina maroman suitsukkeita joten jos olet pelännyt että et pidäkään kyseisestä tuoksusta ei tässä tule takkiin. Irtokappale on erinomainen tapa vertailla tuoksuja ja löytää omat suitsukesuosikit.

Frankincence & myrrh kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
0.50 €

Frankincence irtosuitsuke

1kpl maroman Frankincence tuoksua. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa tutustua maroman laadukkaisiin suitsuketuoksuihin! Myymme nyt irtokappaleina maroman suitsukkeita joten jos olet pelännyt että et pidäkään kyseisestä tuoksusta ei tässä tule takkiin. Irtokappale on erinomainen tapa vertailla tuoksuja ja löytää omat suitsukesuosikit.

Frankincence kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
0.50 €

Green apple

Green apple kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Green apple irtosuitsuke

1kpl maroman green apple tuoksua. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa tutustua maroman laadukkaisiin suitsuketuoksuihin! Myymme nyt irtokappaleina maroman suitsukkeita joten jos olet pelännyt että et pidäkään kyseisestä tuoksusta ei tässä tule takkiin. Irtokappale on erinomainen tapa vertailla tuoksuja ja löytää omat suitsukesuosikit.

Green apple kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Tuoksuvalikoima:

Amber, Cedarwood, Cinnamon, Cypress eucalyptus, Desert dunes, Frankincense, Frankincense& myrrh, Green apple, Green tea, Into the night, Jasmine, Lavender, Lemongrass, Lily of the valley, Lotus, Musk, Myrrh, Oceans, Opium, Orange cinnamon, Oriental orchid, Patchouli, Rose, Rosewood, Sandalwood, Vanilla, Vetiver, Ylang ylang

Maroman tuotteet tehdään parhaista ja puhtaimmista saatavilla olevista raaka-aineista ja niissä ei käytetä eläinperäisiä ainesosia. Tämän lisäksi Tuotteet valmistetaan ekoystävällisesti ja eettistä vastuuta noudattaen. Kaikki Maroman tuotteet kuuluvat reilun kaupan verkostoon.

Tuote lisätty
0.50 €

Green tea

Green tea kuuluu Maroman laadukkaaseen ja kattavaan valikoimaan hienoja tuoksuja, joihin on käytetty vain parhaimpia tuoksuöljyjä. Suitsuke palaa noin 20 min.

Green tea irtosuitsuke

1kpl maroman green tea tuoksua. Tämä on erinomainen ja edullinen tapa tutustua maroman laadukkaisiin suitsuketuoksuihin! Myymme nyt irtokappaleina maroman suitsukkeita joten jos olet pelännyt että et pidäkään kyseisestä tuoksusta ei tässä tule takkiin. Irtokappale on erinomainen tapa vertailla tuoksuja ja löytää omat suitsukesuosikit.