Asiakkaat jotka ostivat tämän tuotteen ostivat myös

Vaaleansininen ja kultainen Lootus mandala

Joskus mallit muuttuvat ja intiasta tulevilla kankailla tämä ei ole poikkeus. Tämän kankaan normaali väritys on tumman sininen ja kultahileväri, mutta kuten arvata saattaa saimme tällä kertaa tällaisella vaalean siniharmaan värisellä puuvillakankaalla tämän mallin. Luotiin siitä oma tuote tulevia tilauksiakin varten, siitä johtuu nimessä mainittu _v2. Kangas on kuitenkin uskomattoman kaunis ja kultahilevärinen painatus kuvaa lootuksen kukkaa ja sen terälehtiä. Lootuksen kukka on hyvin kaunis, sillä on miellyttävä muoto ja väri, siihen yhdistetään kauneuden ja houkuttelevuuden ominaisuudet.

Intianlootus on merkittävä hyötykasvi. Esimerkiksi sen juurta ja siemeniä käytetään ravintona aasialaisissa keittiöissä.

Tuote lisätty
35.00 €
(Ei varastossa)

5 x Klipsi 75mm

Metallin väriset klipsit käyvät esimerkiksi intialaisten seinäkankaiden ripustamiseen. Klipseissä on riittävästi puristusvoimaa joten painavatkin kankaat pysyvät parilla klipsillä seinällä. Suosittelemme kuitenkin eri kokoisille kankaille valmiin setin ostamista. Varmistat näin että kangas ei roiku yläreunasta ja että kangas on nätisti esillä.

Tuote lisätty
14.00 €

Pure Aura

Golokan pure aura on korkealaatuinen masalapohjainen, erittäin mielyttävän tuoksuinen suitsuke.

Pakkauksen nettopaino 15 grammaa, suitsukkeiden määrä vaihtelee 10-15 välillä. Yksi suitsuke palaa noin 45 minuuttia. Pakattu luontoystävälliseen pahvipakkaukseen.

Goloka on maailmalla tunnettu Intialainen suitsukkeiden valmistaja, joka lahjoittaa 100% tuotoista hyväntekeväisyystoimintaan. Yli 30€ suitsuketilauksiin ILMAISET POSTIKULUT!

Tuote lisätty
3.00 €